Vuodesta 2019 yhdistyksen toimintaa

Maaliskuussa 2019 Uudessakaupungissa ammattiopisto Novidassa, esittelemässä yhdistyksen toimintaa. Lisäksi luennoimassa aiheesta: Parasta ennaltaehkäisevää lastensuojelua.

Perhelinjan mukana MLL:n Uudenkaupungin Ipanamessin toiminnassa vuonna 2019 aikana. Puhuen vanhemmuudesta ja lapsen oikeuksista, ravinnosta, lasten satutuokioita ja yhdessä maalaamista lasten kanssa.

Perhelinjan ja SPR:n kanssa 2019 keväällä ja syksyllä yhteinen perhekahvila Myötätuuli Jäkärlässä.
Muutamia lapsiperheitä tuettiin vapaaehtoisin voimin Uudessakaupungissa ja Turussa.
Elokuussa yhdistyksemme oli Samppalinnan puistossa Perheiden Taiteiden yössä.
2020
EHYT RY:n avustuksen turvin saimme toteuttaa vanhempien virkistys viikonlopun Sinapin leirikeskuksessa la-su 11-12.1.2020. Ohjelmassa oli luovaa toimintaa, aarrekartan valmistusta ja rentoutumista sekä hyvää ruokaa. Saunomista ja rohkeimmille virkistymisen mahdollisuus merivedessä.
2021
EHYT RY:n avustuksen turvin saamme toteuttaa vanhempien virkistys viikonlopun Sinapin leirikeskuksessa pe - su 15.1 - 17.1.2021. Jos koet tarvitsevasi hetken rauhaa, virkistystä arkeen ja kiinnostuit, niin ota yhteyttä sähköpostilla: vanhemmuudentuki@gmail.com
Tuotamme lapsiperheiden kotipalvelua Turun kaupungin myöntämillä palveluseteleillä. Työntekijämme ovat luotettavia ja ammattitaitoisia.